lauantai 20. syyskuuta 2014

Peltorallia osa 2 sekä metsän hirveys

Koska kelien on luvattu muuttuvan, päätin hyödyntää päivän aurinkoisuuden ja lähteä taas samalle lenkille kuin torstaina, jotta saisin kunnolla kuvattua Aran peltorallia. Mukavia kuviahan siinä syntyi ja mikä tärkeintä, Aralla oli hauskaa! ♥
Metsään jatkettuamme tapahtuikin jotakin ennen kokematonta - kohtasimme hirven! Ara huomasi sen ensimmäisenä ja jämähti paikalleen, minä huomasin seuraavana ja nappasin Araa pannasta kiinni kaiken varalta ja äitini napsautti Flexin kiinni. Sitten vasta jatkettiin matkaa. Ara ei huomioinut hirveä enää millään tavalla, mutta hirvi sen sijaan tuijotti meitä sen koko pitkän matkan, jonka näköyhteys säilyi.







Ei yhtään tärähtänyt ilme... Se on sitä vauhdin hurmaa!


Siellä se tuijottaa!

torstai 18. syyskuuta 2014

Peltorallia ja mutakylpyjä


Ensimmäiseksi pyydän anteeksi hirmupitkäksi venynyttä päivityskatkoa! Toivottavasti välit eivät enää pääse venymään ainakaan näin pitkiksi. Mutta asiaan. Tänään kävin Aran kanssa oikein mukavalla ja pitkällä lenkillä hyvin kesäisessä säässä. Aluksi menimme muutaman kilometrin tienviertä, minkä jälkeen pääsimme pellolle ja Ara vapauteen. Jätkä otti aikaimoiset spurtit, kuten videoilta näkyy! Sain myös naurun aihetta, välillä Ara hyppäsi valtavilla loikilla peltojen välissä olleen ojan yli ja välillä... HUMPS! Sinne putosi ja katosi kokonaan näkyvistä rehevän kasvillisuuden vuoksi!
Peltospurttailun jälkeen päädyimme metsään, jossa Aran vapaana juokseminen jatkui. Kaveri havaitsi jotain, mitä piti lähteä jahtaamaan ja katosi ehkä minuutiksi näkyvistä... Onneksi kuitenkin palasi ennen kuin kerkesin alkaa tosissani hätäilemään! Aran mielestä koko lenkin kruunasi varmaankin mutakylpy, jonka seurauksena puolet koirasta muuttui mustaksi ja kylppärissä vietettiin todennäköisesti vähintään parisen kymmentä minuuttia.






Älä Ara niele niitä tikkuja...