sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mallitouhuista metsärämmintään

Ara (tänään tasan 3 kk!!), minä ja isäni menimme aamupäivästä lähimetsään tarkoituksena se, että isäni saisi otettua kuvia Arasta. Noh, aurinko ei siinä kauan jaksanut paistaa, joten lähdimme kävelemään vanhaa tuttua metsälenkkiä. Aralle kyseinen lenkki oli uusi, mutta se tulee varmasti erittäin tutuksi myöhemmin. Nyt tosin poikkesimme reitiltä mennäksemme eräälle kalliolle. Huomasimme pian, että reittiä ei oltu kuljettu pitkiin aikoihin, joten sitä tuli rämmittyä aika paljon poissa polulta, emmekä loppujen lopuksi päässeet edes kalliolle... Kierrokseen kului kuitenkin sen verran aikaa, että aurinko oli tullut uudestaan esiin ja Ara pääsi/joutui uudestaan malliksi.
Reissun aikana kohtasimme kaikkiaan viisi koiraa! Naapurien kaksi collieta, joista toinen olisi kovasti halunnut leikkiä Aran kanssa (vähän isompana sitten!), lähellä asuvan labradorinnoutajan, metsässä kiltin berninpaimenkoiran sekä kotiin päin tullessa corgin tai jonkin vastaavan koiran. Ara meni tosi rohkeasti eli tuttuun Arskamaiseen tapaan tutustumaan näihin kaikkiin!
Kotiin saapuessamme huomasimme, että metsäilyyn oli mennyt yli kaksi tuntia. Ara jaksoikin sen jälkeen nukkua aina siihen asti, kun tuli pakollisen iltariehun aika!

Tuleva agilitymestari? Rungon alikin olisi tarvittaessa päässyt, mutta tämä poika hyppeli ihan intona yli! Oikealla tosi itsevarman ja suuren näköinen jätkä.



Lentoon lähdössä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti